Lc Barlow: Osa 07

Heippatirallaa! 

Tämän ja edellisen osan välissä tosiaan vuoden aikahyppy :)

 Vuoden päästä:

Lähes joka päivä sitä nykyä Sadie käänsi miehelleen selkänsä suurta syyllisyyttä tuntien. Aina vilkaistessaan olkansa yli ja nähdessään onnellisen miehensä ja iloisen tyttärensä leikkimässä nainen tunsi kipeän pistoksen sydämessään. 

"Kulta, minä lähden nyt!" nainen huikkasi perheelleen.

"Siellä äiti menee. Sanopa äidille heihei" Tom lässytti tyttärelleen imelästi. 

"Hei!" hihkaisi pieni Rada. 

"Minä tulen sitten myöhemmin illalla. Kai te pärjäätte?" Sadie kysyi vielä. 

"Pyh! Tottakai me pärjätään." Tom sanoi ja kutitti samalla tytärtään, joka kikatti innoissaan.

Sadie sulki lastenhuoneen oven perässään. Tom heitti tyttärensä varovasti selkäänsä ja alkoi imitoida lentokoneen ääniä, saaden Radan nauramaan.

---

Pitkän matkan jälkeen Sadie seisoi jälleen tutun oven edessä. Nainen tuijotti hetken jalkojaan ja huokaisi. Syyllisyyden tunne yritti saada hänet lähtemään, mutta itsepintaisesti nainen työnsi sen sivuun, ja koputti oveen.

Avatessaan oven Jake näytti surkealta. Sadie katsoi miestä huolestuneena ja kysyi:

"Kulta, mikä sinulla on?"

"Olen väsynyt tähän salailuun" mies sanoi katsomatta naiseen päinkään.

Sadie katsoi miestä ymmällään. Jaken katse pysyi tiiviisti seinässä.

"Haluaisitko vähän avata äskeistä?" nainen kysyi ymmällään.

"Kaikki tämä, meidän suhde siis. Alan kyllästyä siihen, että kökätämme aina sisällä, koska emme voi näyttäytyä julkisesti yhdessä." mies huokaisi vilkaisten ohimennen Sadien suuntaan.

Sadien hämmentyminen alkoi pikkuhiljaa korvautua kiukulla.

"Mitä ihmettä? Itsehän sinä vuosi sitten anelit, että voisimme olla taas yhdessä! Vaikka tiesit minun olevan naimisissa!" nainen kivahti kiukkuisesti.

"Tuo on totta, mutta kuvittelin että ajan kanssa... Ajan kanssa ehkä eroai-" Jake aloitti, mutta Sadie keskeytti hänet.

"Oletko aivan hullu?" nainen huusi heiluttaen käsiään.

"Minähän sanoin sinulle vuosi sitten, että olen onnellinen, enkä aio rikkoa perhettäni! Minähän sanoin! Ei olisi koskaan pitänyt uskoa sinua. Olen tosiaan idiotti, kun annoin vietellä itseni." Sadie huusi tuohtuneena.

"Ei ole kyllä ensimmäinen kerta.." Jake totesi hiljaa ja hymyili itsekseen.

"Varo sanojasi!" nainen kivahti. Hänestä tuntui, että mies nautti hänen suuttumuksestaan.

"Meinaatko nyt sitten pistää koko homman jäihin?" Sadie kysyi tuijottaen Jaken silmiin pistävästi.

"En ainakaan vielä. Mutta ymmärrä, että haluan sinut kokonaan itselleni, tai sitten en halua sinua ollenkaan. En aio tyytyä enää jakamaan." Jake naurahti ivallisesti.

"En minä ole vielä valmis päästämään irti Tomista. Meillä on pieni tytärkin!" Sadie henkäisi kauhuissaan. Kyyneleet olivat kihota naisen silmiin, mutta tämä taisteli niitä vastaan. Sydän tuntui olevan riekaleina. Hän rakasti Tomia, mutta hän rakasti myös Jakea. Kuinka hän voisi valita?

"Hyvä on, En hoputa sinua. Minä haluan sinun lupaavan, että jonain päivänä olemme vain me kaksi. Muuten tämä juttu on tässä." Jake sanoi päättäväisesti, nostaen etusormensa merkitsevästi ylös. Sadie tunsi piston sydämessään. Hänen olisi valehdeltava saadakseen jatkaa suhdetta Jaken kanssa.

Naisen suupielet kääntyivät viekkaaseen hymyyn, kun tämä lausui:

"Tuo ei ole ongelma. Tarvitsen vain hieman aikaa järjestelläkseni asiani."

"Loistavaa" Jake sanoi leveästi virnuillen ja jatkoi vihjailevasti:

"No niin, siirtyisimmekö nyt makuuhuoneeseen?"

Kyyhkyläiset kipittivät makuuhuoneeseen kuin vasta rakastuneet teinit, jotka he olivat joskus vuosia sitten olleet. Sadie hyökkäsi kutittamaan rakastaan. Jake hirnui naurusta ja yritti saada naista lopettamaan kutituksen.

"Ole kiltti! Ei enää, ihan oikeasti!" Jake nauroi kyyneleet silmissä.

"No hyvä on sitten, ehkä ansaitset hieman armoa" Sadie naurahti.

Hetken oli aivan hiljaista. Sitten Jake hivuttautui lähemmäs naista ja katsoi tätä suoraan silmiin. Sadie hymyili vienosti, saaden myös hymyn kaartumaan miehen kasvoille.

Jake kiersi kätensä naisen ympärille, vetäen tämän lähelleen. Pian kaksikon huulet kohtasivat ja he antautuivat täysin tunteilleen. Tässä hetkessä ei ollut mitään muuta kuin he.

Pikkuhiljaa suudelmat muuttuivat kiihkeämmiksi ja kädet alkoivat harhailla iholla paikkoihin, joihin niiden ei ehkä olisi kuulunut mennä. 

Sadie irtatui tummahiuksisesta miehestä hetkeksi.

"Jokin vialla?" Jake kuiskasi hiljaa.

"Ei, halusin vain sanoa olevani onnellinen." Sadie huokasi ja sai Jaken naurahtamaan:

"Ehkäpä meidän sitten pitäisi juhlia sitä?"

Kaksikko nauroi yhdessä, ja loikkasi peiton alle.

---

Sillä välin Barlow'n kotitaloudessa Tom oli laittamassa esikoistaan yöunille pitkän päivän jälkeen. Mies peitteli tyttärensä ja toivotti tälle kauniita unia.

Tytön nukahdettua Tom lähti haukotellen kohti keittiötä. Nyt olisi hänen aikansa levätä. Pakko se oli myöntää, niin paljon kuin hän pientä tyttöään rakasti, oli taaperon hoitaminen yksin aikamoinen koettelemus.

Kaivaessaan jääkaapista makkaraa ja papuja Tom ajatteli vaimoaan. Vaimoa, josta oli tullut vuoden aikana hyvin etäinen, eikä Tom tiennyt mistä se johtui. Aina kun mies oli yrittänyt lähestyä vaimoaan, oli tämä työntänyt miehen luotaan työstressin ja kiireen varjolla.

Ehkä me loppujen lopuksi etenimme liian nopeasti... Jospa hän vain ei enää rakasta minua... Tom ajatteli surullisena. Se ainakin selittäisi jotain. Mies oli kuitenkin varma omista tunteistaan, ja rakasti vaimoaan yli kaiken. Tomin pohdiskelut keskeytti ovelta kuulunut vaativa koputus.

Tom asteli ovelle innoissaan ajatellen, että Sadie oli unohtanut avaimensa ja tullut kotiin. Kurkistaessaan oven lasiruudun läpi mies huomasi, että tulija todellakaan ollut Sadie. Pitkä, hoikka ja kalpea mies seisoi vakava ilme kasvoillaan ulkona ja odotti oven avausta. Tom avasi oven ja pyysi miehen sisään. Nyökäten kohteliaasti mies astui eteisiin ja pysähtyi siihen seisomaan.

"En aio viipyä kauaa. Minulla on vain yksi ilmoitusluontoinen asia. Ja itseasiassa, ilmoitan vaan silkasta kohteliaisuudesta." mies totesi katsoen Tomia kyömynenänsä vartta pitkin.

"Anteeksi, mutta kuka te olette?" brunette kysyi hämmentyneenä.

Mies kumartui eteenpäin ja katsoi Tomia uhkaavasti.

"Nimeni on Vladislaus Strahd, neljäs sukuani, Forgotten Hollow'n perustaja ja sinun esikoisesi tuleva mestari." Vladislaus lausui. Tom meni hämilleen. Mitä ihmettä tuo mies sekoili? Mikä Forgotten Hollow? Mikä mestari? Miten hänen pieni-Radansa liittyi tähän outoon tyyppiin?

"Kuules nyt heppu, en tiedä yhtään mistä puhut. Sinun on paras lähteä." Tom totesi ärtyneenä, ja Vladislaus naurahti.

 "Sinun esikoisesi, kaunis tyttäresi, on ennustuksen lapsi. Ennustus kertoo, että koko vampyyrikunnan pelastava messias syntyy ihmislapsena. Tämä messias, on tyttäresi Rada." Vladislaus lausui runollisesti. Tomin päässä alkoi kiehua.

"En usko sinua, enkä tiedä mistä hitosta sinä mesoat, mutta minun lastani et tulee saamaan! Et edes kuolleen ruumiini yli!" Tom huusi raivoissaan Vladislaukselle, joka jälleen vain nauroi.

"Vastustelusi on turhaa. Tulen saamaan lapsesi oppiini, kun hän kasvaa sopivaan ikään. Ei ole mitään, mitä voisit tehdä asialle." Vladislaus sanoi nauraen kolkkoa nauruaan.

"Nyt kuules sekopää ukkeli, ala painua minun kodistani, äläkä tule ovelleni enää ikinä!" Tom raivosi.  

 

 "Kuten toivot!" Vladislaus sanoi ja katosi usvapilven saattelemana kuin tuhka tuuleen, jättäen Tomin sanattomaksi tuijottamaan eteisen seinää. 

 "Mitä hittoa juuri tapahtui?" Tom pohti ääneen. Vampyyrien messias, hänen tyttärensä? Koko jutun oli pakko olla vain julmaa pilaa. Eihän Vampyyrejä edes ollut olemassa! Joku vaan pelleili hänen kanssaan, niin sen oli pakko olla. Pieni pelonjyvänen silti alkoi itää Tomin sydämessä.

Entä jos se kaikki olikin totta?

-----

Huuuu..... Siihen loppui osa seitsämän. 

Vihdoinkin päästiin niin pitkälle, että jotain alkoi tapahtua! Aavistiko ketään tällaisia käänteitä? Itse olen kovasti odotellut, että päästäisiin tänne asti. Erityisesti odottelin sitä kirjoitus-inspistä, ettei näistä pitkään suunnittelemistani osista tulisi ihan roskaa :D 

Seuraavaan kertaan, soronoo!