Lc Barlow: Osa 15

Heipsanssaa, suoraan osan pariin!

Rada oli jälleen kerran herännyt keskellä yötä. Alakerrasta kantautuvat riitelyn äänet saivat lapsen kuin lapset hereille, ja pois tolaltaan. Kuka nyt haluaisi kuunnella omien vanhempien jatkuvaa riitelyä. Näitä asioita pohtien perheen esikoinen istui sänkynsä reunalla, kunnes oveen koputettiin.
"Saanko tulla sisään?" kuului hiljainen kysymys.

Rada ei vastannut mitään, mutta Elijah astui silti sisään. Molemmat olivat aikansa hiljaa, kunnes poika rikkoi hiljaisuuden toteamalla synkästi:
"Ne tekee sitä taas"
Rada hyppäsi pois sängyltään, ja kääntyi veljeensä päin.
"Joo, niin tekee. Leikitäänkö?" tyttö sanoi apeasti.

Vastaamatta siskolleen mitään, Eli käveli lelulaatikolle ja valitsi itselleen lelun. Rada otti mallia veljestää. Lapset leikkivät hiljaa keskenään, yrittäen olla keskittymättä alakerrasta kantautuviin ääniin.

 ---

Pitkästä aikaa Tomilla oli vapaapäivä. Mies oli hieman hämmentynyt tilanteesta, eikä oikein tiennyt mitä hänen kuuluisi tehdä. Mitä simit tekivät vapaapäivinään? Ei hän muistanut, edellisestä oli jo niin pitkä aika...

Pohtiessaan vastausta tähän arvoitukseen Tom katseli kokki-ohjelmia televisiosta. Ohjelmassa esiintyvät selkeästi tekopirteät kokit ärsyttivät miestä ehkä enemmän kuin pitäisi. Kenellä muka oli tuollainen virne naamallaan koko ajan? Kenellä muka oli aina kaikki hyvin?

Turhautuneena Tom nousi sohvalta ja oli menossa Willan huoneeseen laittamaan tätä päiväunille. Juuri samaan aikaan Rada ja Eli saapuivat koulusta.
"Hei isi! Olisi yksi juttu, mihin tarvitsen apuasi, sellainen kouluprojekti, josta saa lisäpisteitä." Rada huikkasi isälleen.

Tytön sanat saivat Tomin hymyilemään. Vaikka asit vaimon kanssa olivatkin menneet päin metsää, vaikka työkiireet ja stressi meinasivat tehdä hänet hulluksi, hänellä oli aina lapset.
"Odotatko kulta ihan hetken, käyn nukuttamassa pikkusiskosi ja autan sitten. Aloita ilman minua, tulen pian." sen sanottuaan mies katosi Willan huoneeseen.

"Hyvä on" Rada vastasi isälleen. Sen jälkeen tyttö kaivoi tarvikkeet repustaan ja levitti ne olohuoneen lattialle. Itsevarmana tyttönä Rada ei kuitenkaan vilkaissutkaan ohjekirjaa, vaan alkoi rakentaa projektiaan omin avuin.

"Noniin, Willa nukkuu kuin tukki. Missäs kohtaa täällä mennään?" Tom tokaisi saapuessaan olohuoneeseen. Rada pudisteli päätään:
"En tiedä... taisin tehdä jotain väärin, tässä ei ole mitään järkeä"

Tom istahti lattialle projektin äärelle, tuijottaen sitä vakavan mietteliäänä.

Mies nappasi ohjekirjan käteensä ja avasi sen. Tom luki rivejä mielessään ja seurasi niitä sormellaan. Hetken kulutta mies koki ahaa -elämyksen ja sulki kirjan.
"Tiedän mitä tehdä seuraavaksi!"

Isä ja tytär jatkoivat projektin työstämistä yhdessä, kun ulko-ovi pian avautui. Sisään asteli töistä kotiin tullut Sadie.
"Mitäs täällä touhutaan?" nainen kysyi hymyillen.

Tom piti katseensa projektissa ja miehen suu pureutui tiukaksi viivaksi. Kireällä äänellä mies sanoi:
"Radan kouluprojektia, pitäisi olla huomenna valmis."

"Kuulostaapa hauskalta! Voinko tulla auttamaan?" Sadie kysyi pirteästi.
"Se ei ole tarpeen, olemme kohta valmiit" kuului tyly vastaus.
Sadie ei sanonut mitään, vaan käveli ripeästi makuuhuoneeseen. Rada huomasi äitinsä pidättelevän kyyneliä, muttei voinut sanoa mitään.

Puolen tunnin kuluttua projekti oli kuin olikin valmis.
"Näyttääpä hyvältä!" Tom innostui. Rada yhtyi isänsä riemuun:
"Niin näyttää! Kiitos isi tosi tosi paljon että autoit!"

Tyytyväisenä Tom meni herättämään nuorimmaistaan päiväunilta.
"Arvaas kenellä on maailman paras isi? No sinullapa tietenkin. Isi auttoi juuri isosiskoa erittäin vaativassa koulutehtävässä. Isosisko olisi ollut pulassa ilman superisin apua!" mies höpötti innoissaan, Willan katsoessa häntä ihmeissään.

Tom ei saanut nuorimmaisensa vastauksesta selvää, mutta oletti tämän olevan samaa mieltä.

Elijahin uusi huone oli sisustettu talon yläkertaan. Poika istui työpöytänsä ääressä tekemässä kotiläksyjään, kuten jokaisena tavallisena päivänä.

Pian Rada paukkasi huoneeseen ovet paukkuen. Tyttö oli todella kiukkuisen oloinen. Eli sulki koulukirjansa ja mulkaisi siskoaan vihaisesti:
"Lopeta toi riehuminen, rikot mun oven."
"Ei kiinnosta. Äiti ja isi eroaa."

Eli tuhahti ja kääntyi takaisin koulukirjojensa pariin. Pojan mielestä tyttö oli päästään sekaisin, eihän tuollainen nyt voinut olla mahdollista.
"Mä oon tosissani." Rada sanoi, kuin olisi lukenut veljensä ajatukset.
"Onko sulla muka todisteita?" Eli kysyi silmiään pyöräyttäen.

"No ei varsinaisesti... Mut mä tunnen sen! Kaikki ei oo hyvin niiden välillä. Luota nyt muhun vähän." Rada selitti, saaden Elin tuhahtamaan uudestaan:
"En usko ennenkuin nään. Varsinkaan jos sulla ei ole mitään tuon parempaa."

Tuohtuneena Rada rynnisti omaan huoneeseensa raivostuneen sarvikuonon lailla. Freddy-nalle sai osakseen aikamoista sadattelua ja avautumista tytöltä, joka purki huonoa oloaan nalle -parkaan.

---

Illalla Sadie sai viimein erään maalauksensa valmiiksi. Jostain syystä, mitä nainen ei itsekään tiennyt, oli tämän maalauksen valmiiksi saaminen kestänyt yllättävän kauan. Ehkä siksi, että se oli lahja.

Sadie luki mielessään alakulmaan kirjoittamansa omistuskirjoituksen:
Kauniille, tyttärelleni Willalle. Muista, että rakastan sinua aina. -äiti

Sadie haki perheen kuopuksen huoneestaan ja suuntasi yläkertaan.
"Nyt on neidin iltakylvyn aika!" nainen sanoi tekopirteästi. Syyllisyys painoi häntä, mutta tämä ei enää ollut sellaista elämää, jota hän halusi elää.

"Olen niin pahoillani kulta." Sadie sanoi hiljaa. Willa katsoi ihmeissään äitiään, autuaan tietämättömänä mistä tämä puhui.
"Toivon, että muistat minut, kun olet isompi."

"Olen todellakin, todella, todella pahoillani."

---

Eräänä iltapäivänä Rada istui tekemässä läksyjään keittiön pöydän ääressä. Tomilla puolestaan oli etätyöpäivä, joten hän oli viettänyt lähes koko päivän tietokoneella.
"Missä Eli on? Ettekö tulleetkaan koulusta samaa matkaa?" Tom kysyi yhtäkkiä tyttäreltään, kun tajusi heidän olevan kolmisin Willan kanssa.
"Nääh, sillä on tunti pidempään koulua kuin mulla" Rada vastasi.

Kun Elijahia ei alkanut kuulua illallisaikaan mennessä, alkoi Tom olla todella huolissaan. Eikai poikaa vain oltu kidnapattu? Mies istui sänkynsä reunalla pohtimassa mitä hän tekisi seuraavaksi, kun yhtäkkiä tajusi, ettei Sadiekään ollut tullut kotiin, vaikka naisen työpäivä oli loppunut useampi tunti sitten.

Tom kaivoi kännykän taskustaan ja näppäili siihen Sadien numeron.
"Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä"

Tom tunsi vatsanpohjansa putoavan pois. Sekä hänen vaimonsa, että poikansa olivat kadoksissa, eikä hänellä ollut aavistustakaan, missä he olivat.

---

Puutarhan kunnosta näki, ettei Sadietä ja Elijahia oltu löydetty kahteen kuukauteen. Tom oli ottanut yhteyttä poliisiin, mutta toistaiseksi he eivät olleet onnistuneet löytämään miehen perhettä. Rada oli surun murtama, vaikkei antanut isänsä nähdä sitä. Rada tiesi isällään olevan vielä vaikeampaa, joten hänen piti olla vahva. Willa puolestaan oli niin nuori, että tuskin ymmärsi miksei ollut nähnyt äitiään pitkään aikaan.

Eräänä iltana Tom avasi sähköpostinsa, aikeenaan jatkaa työkirjeenvaihtoa, kun hänen silmänsä rävähtivät auki pöyristyksestä. Viimeisimpänä saapuneissa sähköposteissa oli viesti Sadielta.

Tom tuijotti tietokoneen ruutua pystymättä klikkaamaan viestiä auki. Miehestä tuntui, kuin hänen aivonsa olisivat jäätyneet. Hetken Tom keräili itseään, ja sitten tärisevin sormin klikkasi viestin auki.

Hei Tom.
Älä oli huolissasi. Minä ja Eli olemme kunnossa. Olen todella pahoillani, mutten vain kestänyt enää sellaista elämää. Minä karkasin, ja vein Elin mukanani. Sillä no, hänhän ei teknisesti ole sinun lapsesi. Älä yritä etsiä meitä, sillä haaskaisit vain aikaasi. Tämän viestin liitteenä on viralliset avioero paperit, jotka lähetin sinulle, jotta voisimme molemmat jatkaa elämiämme rauhassa. Toivon, että allekirjoitat ne mahdollisimman pian.

Tom nousi kyyneleet silmissä ylös työpöydän ääreltä ja kutsui Radan tulemaan alakertaan. Saapuessaan alas tyttö ihmetteli isänsä normaalia melankolisempaa olemusta.
"Mitä on tapahtunut?" Rada kysyi huolissaan. Ensin Tom pudisteli vain hetken päätään, kunnes sai sanottua hiljaisella äänellä:
"Nyt se on virallista. Olemme tästä lähtien kolmisin. Sinä, minä ja Willa..."

Tyttö katsoi isäänsä kysyvästi, vaikka arvelikin mistä saattaisi olla kyse. Hetken hiljaisuuden jälkeen Tom avasi vihdoin suunsa, ja selitti mitä Sadie oli kertonut sähköpostissa. Mies kertoi tyttärelleen myös kohta virallisesta avioerosta. Rada kuunteli isäänsä tarkkaan, ja tämän lopetettua puhumisen ei tyttö osannut sanoa muuta kuin:
"Okei."

Hiljaisuus laskeutui jälleen hetkeksi kaksikon välille, kunnes Tom väläytti tekopirtän hymyn kasvoilleen ja kysyi:
"Laitetaanko illallista?"
Johon vastaukseksi Rada nyökkäsi.

Rada alkoi kattamaan pöytää sillä välin, kun Tom laittoi illallista.
"Tänään muuten herkutellaan! Mitäs mieltä olet, lettuja illalliseksi?" Mies hekotti kiusaantuneena. Tom ei oikein osannut lukea tytärtään sillä hetkellä. Tyttö vaikutti niin kylmältä.

Tom sai letut valmiiksi ja kaksikko istui alas nauttimaan niistä.
"Miksi katoit paikat neljälle?" Tom kysyi yhtäkkiä, pistettyään asian merkille.
"Tottumuksesta..." Rada vastasi lyhyesti..

---

Monien tuhansien kilometrien päässä Barlow'n perheestä, maan alla, mysteerinen nainen tuijotti tiiviisti kullalla koristeltua arkkua.

"Kaikki on sujunut niinkuin pitääkin, tyttö on pian 15-vuotias. Sen jälkeen meidän ei tarvitse odottaa enää kauaa. Mestari tulee olemaan todella tyytyväinen..." naisen heleä, kepeä nauru kaikui aavemaisesti kellarissa.

EXTRA:

Rada katsoo lettujaan ihankuin tyttö pelkäisi niiden hyökkäävän hänen kimppuunsa.

-----

Sellaisiin tunnelmiin jätetään tämä osa.

Nyt se sitten kaiken soutamisen, huopaamisen ja mustasukkaisuuden ja arvuuttelun jälkeen on totta. Sadie ja Tom erosivat. 

 

Ja valitettava tieto Lc Barlow'n ystäville; this is the last you're gonna get.

Tarina on siis kuollut. Jätän kuitenkin osat blogiin, jos niiden pariin palaaminen jollekin kenties iloa tuottaa.  

Tammikuussa alkaa kuitenkin uusi tarina, stay tuned!