tiistai 11. joulukuuta 2018

Osa 2: Yksinkertaista onnea ei ole



Haasteen toinen osa ulkona, pidemmittä jorinoitta lukemaan vaan!



Hejsan! Koska haaste on kuitenkin aika yksinkertainen, olen yrittänyt  työntää jotain juonenpoikasen tapaista sinne tänne, pitääkseni haasteen lukemisen teille mielenkiintoisena, ja sen kirjoittamisen minulle mielenkiintoisena. Eipä tässä taida olla mitään sen kummempaa höpötettävää, eikun osan pariin!


 Sandy oli onnensa kukkuloilla saatettuaan toisen lapsensa maailman. Tämä oli myös poika, ja sai nimekseen Brody.

Sandy palkkasi nopesti lastenhoitajan ja lähti tuulettamaan aivojaan Willow Creekin puistoon. Hetken nainen nautti raikkaasta ulkoilmasta aivan yksin. Kun Sandy käänsi päätään selvittääkseen pehmeän viiman sotkemat hiuksensa, hänen silmiinsä osui jotain upeaa.

Sandy nousi ripeästi ylös shakkipöydän äärestä ja hölkkäsi puiston laidalle, jossa tummahiuksinen mies oli. Tervehdyksien jälkeen mies esittäytyi Genji Yamaguchiksi. Vaikka nainen oli ajatellut hankkia seuraavaksi Diego Lobon lapsen, Genjin nähdessään oli Sandy niin lumoutunut, että vahna taidekriitikko oli kadonnut oitis hänen mielestään.

"Haluiaisiko herra kenties tulla luokseni käymään kahvikupillisella?" kysyi Sandy viettelevästi. Genji oli selkeästi helppo mies, sillä kaksikko oli tuskin varttia ehtinyt keskustella, kun mies oli päätäpahkaa tunkemassa naisen luokse.

Kaksikon tehdessä lähtöä eräs naapuruston rouva hölkkäsi heidän ohitseen tuhahtaen. Sandy oli melkein varma, että oli kuullut naisen mumisevan jotain "kylälutkan" tapaista ohi mennessään. Sandy ei moisesta välittänyt, vaan tarttui Genjiä kädestä ja alkoi taluttamaan tätä kotiaan kohti.

Ennen pitkää kaksikko kuherteli jo Sandyn keittiössä. Kahvit kyllä jäivät keittämättä.

Ilman höyryävää kahviakin tunnelma oli sen verran kuuma, että Sandy ja Genji siirtyivät pian makuuhuoneen puolelle. Ja sitten kolmas aluilleen... Sandy myhäili mielessään.

---

 Muutaman kuukauden kuluttua Sandylla oli jo selkeästi huomattavissa oleva vauvavatsa.

 Eräänä päivänä Sandy sai puhelun tuntemattomasta numerosta. Soittaja oli Maustefestareilla naisen tapaama baarimikko Daichi. Daichi selitti naiselle, ettei silloin aikoinaan ollut valmis deittailemaan, koska oli vasta eronnut. Hän oli kuitenkin ajatellut naista paljon Maustefestarien jälkeen, ja oli vihdoin kerännyt rohkeutensa ja etsinyt tämän numeron käsiinsä. He sopivat tapaamisesta tulevina viikkoina.

Sandy ei itsekkään tiennyt miksi, mutta Daichin soitto oli saanut naisen todella iloiselle tuulelle. Kotitöistä ei tahtonut tulla mitään vatsassa lentelevien perhosten takia.

Naisella oli kädet täynnä poikiensa kanssa. Daichin näkeminen sai siis odottaa. Perhe oli kuitenkin ykkösprioriteetti Sandyn elämässä.

Sandy oli myös varma, että Arvidista tulisi vanhempana taiteilija. Poika kertoi jo nuoressa iässä todella suoraan mitä oli mieltä äitinsä maalauksista. Pitkäkasvoinen mies ei todellakaan miellyttänyt Arvidin taiteellista silmää.

Pian oli Brodyn aika kasvaa taaperoksi. Sandy ei ollut uskoa miten suloinen ilmestys hänen pojastaan tulikaan!

Suloiset veljekset tulivat erittäin hyvin toimeen!

 Pojat tekivät myös kepposia pahaa aavistamattomalle äidilleen. Veljesten ehdoton lempparipila oli saada kylpyhuoneen lattia lainehtimaan vessanpöntön veden avulla.
---

Romantiikkafestareiden saapuessa kaupunkiin Sandy totesi olevan oikea aika pyytää Daichi ulos.

Odotellessaan Daichia Sandy päätti syödä. Vauva vaati huomionkipeästi lisää ravintoa hänen vatsassaan. "Saisinko yhden annoksen dangoja?" Sandy pyysi.

Odotellessaan tilaustaan Sandy huomasi silmäkulmastaan jonkun vieraan miehen tuijottavan häntä. "Voinko auttaa teitä jotenkin?" kysyin Sandy hieman hämmentyneenä. Mies oli selkeästi nauttinut festareilla tarjottavaa kirsikankukkateetä, joka sai pahimmankin mököttöjän lemmekkääksi. "Raskausvatsat ovat olleet minusta aina jotenkin kiihottavia" mies kuiskasi Sandylle. "Anteeksi vain, mutta minä odotan seuraa" Sandy totesi ja otti askeleen taaksepäin.

Onneksi Daichi saapui pian paikalle ja tummahiuksinen mies kaikkosi paikalta. Sandy oli täysin lumoutunut Daichista. Hänestä tuntui, että punahiuksisessa oli vain jotain erilaista. Jotain, mistä hän olisi halunnut pitää kiinni, muttei voinut. Hänellä oli tehtävä.

Nainen päätti kuitenkin nauttia ajasta joka heillä oli. Hän kuitenkin halusi Daichiltakin lapsen. Parin vaihtaessaan ensisuudelmaansa Sandy oli varma siitä, tässä olisi mies häntä varten! Jos Daichi vain pystyisi ymmärtämään, ja odottamaan häntä, ehkä vielä jonain päivänä he voisivat olla yhdessä.

Paluu arkeen tapahtui Sandyn mielestä liian nopeasti. Hän olisi voinut viettää vaikka ikuisuuden Romantiikkafestareilla. Ehkä tapahtumassa oli nimensä mukaista taikaa, sillä nainen ei saanut Daichia mielestään millään.

Brody oli itsenäinen pieni veijari ja keksi melkein mistä tahansa esineestä itselleen uuden hauskan lelun. Sandyn korvat olivat haljeta Brodyn paukuttaessa seiniä ja lattiaa paistinpannulla, kunnes kehtasi mennä repimään melunaiheuttajan poikansa käsistä.

 Eräänä lauantaina koittivat Arvidin synttärit. Äiti ja poika puhalsivat yhdessä kynttilät suklaakakun päältä.

 Myös Brody juhlisti veljeään maistamalla kakkua ensimmäistä kertaa elämässään. Sandy ihmetteli kuinka hänen pieni taaperonsa jaksoi syödä palasen kokonaan, olihan se nyt noin pienelle simille aikamoisen iso!

Vaihdettuaan kivempiin kuteisiin Arvid tuli leikkimään pikkuveljensä kanssa. Pojat olivat edelleen tosi läheisiä, vaikka Arvid olikin nyt kouluikäinen.

Arvidista oli paljon apua viimeisillään raskaana olevalleen äidilleen nyt, kun poika kykeni osallistumaan kotitöihin. Poika siivosikin todella mielellään, sillä ei halunnut äitinsä rasittuvan liikaa.

Viikonlopun jälkeen päivällisellä Arvid kertoi kaiken äidilleen ensimmäisestä koulupäivästään. Sandy tosin kuunteli vain puolella korvalla, sillä oli hetki sitten vasta tajunnut, että talo tulee käymään pian todella ahtaaksi. Nainen ei ollut varma, uskaltaisiko ottaa muuttoa puheeksi esikoisensa kanssa.

Lisätienestit olivat suuressa tarpeessa. Sandy maalasi maalaamistaan, mutta hänestä tuntui, ettei mikään ollut tarpeeksi. Seuraa äidilleen piti Brody, joka omitakeisesti, sekä veljensä avustuksella, opetteli puhumaan, kun kiireinen äitinsä ei ehtinyt opettaa. Sandy poti asiasta huonoa omaatuntoa, vaikkakin oli iloinen, että Brody oli todella fiksu ikäisekseen.

Arvid puolestaan loisti koulussa. Läksyt tulivat tehtyä, aina ajallaan ja poika näki enemmän vaivaa kuin muut luokkalaisensa. Sandy oli todella ylpeä molemmista pojistaan.

---

Ei aikaakaan, kun Sandyn kolmannen synnytyksen aika koitti. Tämä raskaus oli aiempia raskaampi naiselle, joten hän ystävänsä kehotuksesta päätti hoitaa sen sairaalassa.

Nainen oli erittäin hermostunut, jopa peloissaan, kävellessään synnytyssaliin. Tiesivätkö lääkärit varmasti mitä tekivät? No varmasti tiesivät, eiväthän he muuten lääkäreitä olisi. Sandy koki olevansa hieman hupsu ajatellessaan moisia, mutta ei voinut asialle mitään.

Vielä synnytyssalissa hänen lääkärinsä, Elsa Bjergsen, joutui rauhoittelemaan häntä. "Luota minuun, tämä sujuu aivan loistavasti. Sinulla ei ole hätää" Elsa puheli hermostuneelle naiselle.

 Kaikki pelko, ja ennen kaikkea odotus palkittiim. Sandy sai syliinsä kauniin, terveen poikalapsen. Sandy nimesi hänet Charlieksi.
---

 Muutama viikko Charlien syntymän jälkeen Sandy oli vihdoin valmis soittamaan Daichille, pyytääkseen tämän kylään.

 Daichin saavuttua kaksikko ei innostukseltaan ehtinyt kuistia pidemmälle. "Olen niin onnellinen nähdessäni sinut" Daichi huokaisi suudelmien välistä.Vaikkakin Sandy oli onnensa kukkuloilla miehen syleilyssä, hänen sisällään kyti pieni epävarmuus. Pitäisikö hänen kertoa Daichille kaikki?

Toistaiseksi Sandy päätti kuitenkin pitää suunsa kiinni. "Kulta, mikä sinulla on?" Sandy kysyi hämmentyneenä murheellisen näköiseltä Daichilta. "Anteeksi, ajatukseni harhautuivat vain. Isäni, hän on hyvin sairas." mies totesi. Sandy kiersi kätensä miehen ympärille ja suuteli tätä poskelle. "Anna minun viedä ajatuksesi muualle..." nainen kuiskasi vetäen peittoa heidän päälleen.

 Sillä välin kun Sandy touhusi Daichin kanssa makuuhuoneessa, olivat pojat yhdessä lukittautuneet vessaan välttääkseen makuuhuoneesta kuuluvaa meteliä. "Äittällä taas mies?" sopersi Brody. Arvid oli ihmeissään. Hänen veljensä täytyi olla synnynnäinen nero tai jotain. Tuossa iässä tajusi jo kaikesta kaiken.

"Joo, äidillä on miesystävä kylässä." Arvid myönsi hiukan pahoilla mielin. Miksei heidän perheensä voinut olla normaali? "Haluatko mennä kylpyyn tai jotain?" blondi yritti vaihtaa puheenaihetta. Brodyn kirkastuneet silmät ja innokas ilme kertoivat Arvidin onnistuneen tavoitteessaan.

---

Aikuisten leikit Daichin kanssa olivat tuottaneet tulosta. Sandy oli jälleen raskaana. Jostain syystä nainen tunsi tarvetta kertoa Daichille odottavansa tämän lasta. Sandy oli sopinut illallistreffit miehen kanssa seuraavalle päivälle.
---

Ravintolaan päästessä Sandyn olo oli vaivautunut. Daichi oli huomaavinaan rakkaansa vaivaantuneisuuden, joten päätti rikkoa hiljaisuuden kysymällä: "Rakas, onko kaikki kunnossa?"

Sandy laske katseensa vaivaantuneesti menuun. Hän yritti pohtia tarkkaan kuinka sanoa asiansa. "No.. Kuten varmaan huomasit jo, olen raskaana, ja se on sinun. Koita olla ymmärtämättä tätä väärin, mutten halua sinua luokseni asumaan, enkä osallistumaan lastenhoitoon." Sandy kertoi varovasti, Daichi näytti hämmentyneemmältä ja hämmentyneemmältä jokaisen sanan jälkeen. "En ymmärrä ollenkaan" mies tokaisi varovasti. "Teinkö jotain väärin?"

"Ei, et todellakaan!" Sandy aloitti. "Teit juuri sen minkä halusinkin.. Sait minut raskaaksi. Tämä voi kuulostaa korvaasi oudolta, mutta en ole halunnut aiempien lasteni isiä heidän, tai minun, elämääni osalliseksi enää hedelmöityksen jälkeen. Kyse ei ole sinusta. Tämä on vain minun elämäntapani, asia johon uskon ja tie jota haluan elämässäni kulkea." nainen lopetti kertomuksensa. Daichi ei näyttänyt enää hämmentyneeltä. Nyt miehen kasvoilta paistoi kasvava ärtymys. "Sinä olet käyttänyt minua hyväkseni! Yamaguchien kunniakasta sukua ei kohdella näin! Saat vielä katua!" Daichi huusi raivoissaan.

"Ya-yamaghucien...? Tarkoitatko... Ei kai vain, sairas isäsi josta kerroit... sattumoisin ole nimeltään Genji?" Sandy nielaisi. Naisesta tuntui ettei happi kulkenut enää keuhkoihin asti ja kurkkua kuristi. "On, mutta miten se tähän liittyy?" Daichi ärähti kiristellen hampaitaan.
"Minä... Hän... Eh, G-Genji on, tuota, kolmannen poikani Charlien isä..." Sandy kuiskasi.

Pöytään laskeutui pitkäksi aikaa hiljaisuus. Kumpikaan ei saanut sanaa suustaan. Totuus kaikesta oli kummallekin kuin isku vasten kasvoja. Sandy tuijotti häpeissään kynsiään, ja Daichin katse oli nauliutunut vastapäisellä seinällä olevaan maalaukseen.

"Et voi olla tosissasi." Daichi sanoi hiljaa. Sandy pysyi vaiti.

-----

Toisen osan loppu. Oih, kun osat on kiva jättää cliffhangereihin! Nautin tästä suuresti. Tämä osa oli tosiaan huomattavasti tarinamaisempi kuin edellinen. Tasapainottelen todennäköisesti tarinamaisuuden ja yksinkertaisemman kerronnan välillä. Riippuu mikä mielestäni sopii minnekin ja mihin saa jotain jännittävämpää kehitettyä. Tässä kaikki tältä erää. Soronoo!

~wacky

1 kommentti: